Olen paininut painoni kanssa nuoruudesta saakka. Kertaalleen nuorena aikuisena (noin 20 vuotta sitten), kaksi lasta synnytettyäni sain itseni painoruotuun Painonvartijoiden ohjeistuksilla, pisteitä laskemalla. Tuolloin painoa pudotin lähemäs 20 kiloa. En lisännyt liikuntaa ja palkitsin itseäni mm karkeilla. En oikeastaan koskaan iloinnut onnistumisestani saati ollut itseeni tyytyväinen. Olin edelleen sokerikoukussa. Paino hiipi vuosien saatossa hiljaa osittain takaisin ja rymähti kerralla seitsemän vuotta sitten masennukseni myötä takaisin lähtölukemiin muutaman bonuskilon kera. Sen jälkeen olen elänyt piilossa, itseäni häveten ja ihmisten kommentteja ylipainostani karttaen. Luovutin ja välillä oikeastaan kadotin kiinnostukseni elämääni. Hyvinä hetkinä yritin hyväksyä itseni, mutta pääasiassa olin totaalisen pettynyt. Tähän painoasiaan liittyy niin paljon kipeää ja siitä on tullut minulle elämää jaq onnellisuutta määrittävä tekijä. Ei kovin tervettä, sanoisin.
Tämän vuoden alusta kyllästyin lopullisesti itseeni ja saamattomuuteeni. Kevään lapsena valo tuo minulle mukanaan uutta energiaa ja kevät on aina otollista aikaa uudelle.Aloitin taas painonhallinnan. Aloin laskea kaloreita ja liikkua. Onnistuin liikunnassa sekä päivittäisissä kalorimäärissä, mutta paino ei laskenut eikä vartalossani tapahtunut mitään kannustavaa. Liikunta sentään tuli jäädäkseen mutta ruokavalion kanssa olin aivan hukassa. Sitkeästi kuitenkin vain jatkoin kaloreiden laskentaa aina toukokuun loppuun saakka, jolloin aloin luovuttaa. Olo oli toivoton.
Olin seurannut tuttavani ketoelämäntapaa sosiaalisessa mediassa puolen vuoden ajan. Ja ajattelin että en itse koskaan voisi elää noin. En ikinä voisi lähteä mukaan tiukkaan ruokavalioon, koska tiesin kuinka siinä lopulta kävisi. Ja ehdottomasti tällä iällä minulle on tärkeää pysyvä muutos. Silti ihailin salaa tuttavani matkaa ja hänen tuloksiaan.
Eräänä päivänä heinäkuun lopulla hankin yllättäin itselleni pari ketoruokavaliokirjaa, sen enmpää asiaa suunnittelmatta. Hankin myös sopivia raaka-aineita ruokakaappiimme. Aloin toteuttaa asioita, vähän kuin varkain. Hyvä alkoi kertaantua; upea olo ja tulokset. Yksi asia johti toiseen ja lopulta hankkiuduin mukaan Fitfarmin KETO49 -verkkovalmennukseen. Tuloksia syntyi nopeasti ja 10 kiloa hävisi minusta muutamassa viikossa. Ketoflunssasta en juurikaan kärsinyt. Olo oli endorfiininen ja energinen, ja on sitä edelleen. Verensokerini pysyvät tasaisena, millä on minulle erityistä merkitystä mielialaan. Olen uskaltanut viimein lopettaa onnistuneesti myös mielialalääkkeeni.
Tuo tiukka Fitfarmin valmennus oli minulle vain ponnahduslauta. Sen avulla pääsin kiinni kunnolla ketoosiin ja minulle sopivaan ruokarytmiin. Pätkäpaastoan pääasiassa 16:8 -suhteella, syön kahdesti vuorokaudessa kunnollisen aterian sen enempää laskematta makroja. Ja paino (joka edelleen on minulle valitettavan tärkeä mittari) pysyy uomissaan, hiljalleen jopa laskien. Nykyisin olen tyytyväinen painooni, enkä pudota sitä enää tavoitteellisesti. Jos paino putoaa, ei se tietenkään minua haittaa ;) Olen löytänyt elämääni rentouden.
Tämä elämäntapa tuntuu hyvälle kokonaisvaltaisesti. En ajattele enää ruokaa koko ajan. Minulla ei ole mielitekoja, enkä häiriinny muiden perheenjäsenten hiilariherkutteluista. Päänvastoin; nautin saadessani tehdä heille heidännäköistään eli sitä tavallista suomalaista ruokaa. Kaupassa voin kipuilematta ostaa muulle perheelle karkkia, sipsejä ja suklaata, eikä minua itketä yhtään katsoessani sivusta muiden "herkuttelua". Herkuttelu ei ole minulle enää palkitsemiskeino ja olen alkanut ymmärtää ettei se lisää millään tavalla onnellisuuttanikaan. Kokkailen omat ruokani usein niistä raaka-aineista joita kotona on. Yritän pitää jääkaapissa aina saapusalla itselleni hyväksi koettuja peruselintarvikkeita, mm kesäkurpitsaa. kaalta, jauhelihaa, juustoraastetta ja kuohukermaa (muutamat mainitakseni). Käytän harvoin ohjeita. Nautin saadessani säveltää ruoan kanssa. Saan aina uudenmakuista ruokaa ja hyvän mielen onnistumisesta, yleensä. Ruoanlaitosta olen innostunut aivan eri tavalla kuin ennen; enää en laita ruokaa nälkäkiukun partaalla vaan minulla on mahdollisuus fiilistellä.
Tänään lounaaksi söin jonkinlaista kaalipataa. Paistoin pannulla jauhelihan oliiviöljyssä ja nakkasin sekaan pilkotun keräkaalin sekä mausteet. Keitin jauhelihan ja kaalin pannulla kasaan pienessä määrässä vettä sekä tomaattimurskaa. Yksinkertaista ja herkullista. Kuten elämä ylipäätään.
-Teija
Kommentit
Lähetä kommentti