Koukusta

Olen ollut kai koko ikäni koukussa. Jossakin sellaisessa. Sokerikoukussa. Nikotiinikoukussa. Läheiskoukussa. Surullista on, että jostain koukusta pyristely on ollu aina osa elämääni. 

Valitessani ketogeenisen elämäntavan, oli minun tehtävä elintavoissani suuri inventaario. Mitä haluan säilyttää ja mistä haluan eroon. Oli tehtävä päätöksiä ja asetettava itselleni uusia tavoitteita ja rutiineja.  Omien totuttujen elintapojen tarkastelu sekä syiden pohdiskelu oli erittäin oleellista. Olin vuosien ajan hankkinut itselleni epäterveitä rutiineja, joilla yritin tasapainottaa itseäni. Olin rutinoitunut mm perjantaiseen mässyilyyn. Työviikon selätettyäni kiiruhdin hakemaan kaupasta jotain hyvää; sipsejä, karkkia, suklaata. Lisäksi oli valmistettava jotain hyvää ja nopeaa ruokaa kuten pitsaa tai tortilloja. Herkkujen määrä kasvoi kuukausi kuukaudelta. Palkitsin ja hemmottelin itseäni syömällä sokeria. Ja sokeria syömällä teki lisää mieli sokeria eikä lopulta enää mikään riittänyt. Ulkoinen olemukseni alkoi muuttua ilman että itse sitä edes huomasin ja yhtäkkiä vaakalukema oli noussut lähes 20 kiloa. Muutamassa vuodessa. Olin jatkuvasti väsynyt. Mikään määrä yöunta ei tuntunut riittävän ja nukkumaan oli mentävä aina vain varhemmin. Yöuneni oli hyvin katkonaista enkä herättyäni tuntenut itseäni lainkaan virkeäksi. Lisäksi olo oli ponneton ja alavireinen. Alavireisyyteen oli löydettävä riittävän tehokkaita piristyskeinoja kuten alkoholi. Sen avulla löysinkin hetkittäin itselleni keinotekoista onnea. Alkoholin myötä astui hiljalleen elämääni myös nikotiiniriippuvuus. Poukkoilin siis vain ongelmasta toiseen vailla minkäänlaista suuntaa. Ahdistuin siitä, että en hallinnut elämääni. Häpesin itseäni ja halusin vain piiloutua elämältä. Ja mietin vain yhä enemmän kuolemaa. Aloin luovuttaa. 

Olen niin onnellinen löytäessäni elämääni uuden, vahvalta tuntuvan suunnan. Polun jota on selkeä ja helppo kulkea, kun on tehnyt valinnan. Olen onnellinen tästä hyvästä olosta ja monisäikeisestä kokemuksesta että minä tervehdyn. Hyvä kertaantuu ja tuo mukanaan aina vain uusia hyviä asioita elämääni. 

Aikalailla samoihin aikoihin kun löysin uuden tavan elää, aloin virkata isoa kirjavaa torkkuvilttiä. Vilttiin käytän kaikki elämänvarrelta kertyneet lankakerien jäännökset, jotka ovat lojuneet tarkoitusta vailla. Huomasin alkuun tarttuvani koukkuun aina hiilihydraattihimon yllättäessä. Löysin itseni virkkaamasta aterian jälkeen, jolloin itselläni on usein heikoin hetki sortua makeaan. Nykyisin mieliteot ovat onneksi jo vähentyneet. Miellän kuitenkin tämän viltin jotenkin vertauskuvannollisesti mielitekojeni poistajaksi. Mieliteot siirtyvät koukusta erivärisinä lankoina kerroksiksi ja lopulta lämpimäksi, iloiseksi viltiksi.