Siirry pääsisältöön

Meikkipiste



Olen alkanut kiinnostua oman hyvinvointi vaalimisen rinnalla myös kauneudenhoidosta. Siksipä päätinkin rakennella itselleni työpisteen sitä varten. Miniatyyriharrastuksen jäädessä taka-alalle, päädyin ottamaan askartelutyöpöytäni tähän käyttöön. 

Pöytä on vanha puinen työpöytä, jonka ostin aikoinaan entisen työpaikkani jäämistöstä. Työpöytä on syvä ja sen laatikot ovat erittäin tilavat. Vanhaa kunnon 60-, tai 50-lukua, olettaisin. Tukeva, jämäkkä ja luotettava pöytä, jonka ääreen on turvallinen istahtaa. Pöydän kansilevyä suojaa suuri lasilevy, joka on helppo pitää puhtaana. Vuosien saatossa rakentelemani miniatyyritalot ovat tulleet jäädäkseen ja niinpä ne saavat soluttautua luontevasti harrastehuoneeseeni. Ja koska kyse on todellakin harrastetilasta, on lähettyvillä myös muita erilaiseen harrastamiseen liittyviä elementtejä, kuten mm ompelukone. 

Meikkipisteen valaistuksena on tavallinen kouluvalaisin sekä lähelle sijoitettu kirkasvalolamppu. Meikatessani nautin siis samalla päivittäisen kirkasvaloannokseni kaamosmasennuksen ennaltaehkäisemiseksi. Haaveilen hankkivani vielä jonain päivänä työpöydän ääreen kunnollisen meikkivalaistuksen, mutta näin vasta-alkajana pärjään vielä vallan mainiosti nykyisellä versiolla. 



                          
























Valo on kyllä ihmeellinen asia. Sen puute tuntuu minulla välittömästi valveillaolon aikana sielun syvillä sopukoissa. Tämä syksy ja alkutalvi on todella haastanut mielialaani pimeydellään. Suuri tekijä on ollut mielestäni lumen puute. On ollut pelkkää märkää ja synkkää. Töihin mennessä on pimeää ja sieltä lähtiessä on pimeää. Kuluneella viikolla sääolosuhteet eivät ole houkutelleet liikkumaankaan, vaan olen halunnut käpertyä kodin lämpöön. Täällä maalla liikkuminen nimittäin tapahtuu pimeässä, otsalampun valossa. Se vaatii hieman rohkeutta mutta siihen tottuu. Huonolla säällä alkaa olla liikaa haasteita, joten luovuttaminen tapahtuu melko herkästi. Itseäni on kuitenkin helpottanut musiikin, äänikirjojen tai podcastien kuuntelu pimeässä liikkuessa. Silloin ei tule ajatelleeksi metsässä mahdollisesti kiiluvia silmiä tai muita mörköjä. 

Nyt on kuitenkin lunta ja nyt on valoa. Valovarastot pitää yrittää saada ladattua täyteen viikonloppuisin, valoisan aikaan, jotta jaksaa taas tahkota läpi tulevan työviikon. Liikkeelle siis, ennen kuin on taas pimeää.

-Teija
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Nyhtöhirveä

Meidän perheessä harrastetaan hirvenmetsästystä. Se on melkein koko perheen harrastus. Ainoastaan tyttäremme on säästynyt metsästyskärpäsen puraisulta. Minä olen perheeemme maltillisin metsästäjä, koska minulle on tärkeää saada pyhittää aikaa kotiin, etenkin syksyisin. Nautin ns tyhjistä viikonlopuista, jolloin ei tarvitse lähteä yhtään minnekään. Lisäksi nyt kun taivaalta työntää märkää, ei metsästys ole muutenkaan aivan niin kiinnostavaa.  Hirvenlihassa siis pysymme, kiitettävästi. Pääosin liha jauhetaan jauhelihaksi, koska se on helpoin ja nopein tapa hyödyntää liha valmiiksi ruuaksi. Isoissa paisteissa tai palapaisteissa on se ikävä puoli, että niiden valmistukseen tarvitaan kykyä ennakoida. Spontaanina ruoanlaittajana harvoin tiedän mitä meillä huomenna syödään. Mutta silloin kun tiedän, niin otan pakasteesta hirvipaistin ja laitan sen suolavedessä yöksi uuniin. Yön aikaan kotiin leviää huumaava hirvipaistin tuoksu ja aamulla meillä on mureaa lihaa syötäväksi.  Eräältä tu...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Alkuajatuksia

Mitä on Pala onnestain -blogi? Ei mitään mullistavaa, eikä elämää suurempaa, vaan aivan tuikitavallisia asioita. Vain erään tuikitavallisen naisen tavallista elämää. Naisen, joka päätti alkaa dokumentoida elämäänsä. Naisen, joka päätti kehittää itseään ja päätti voida paremmin, usealla elämän osa-alueella. Naisen, joka alkoi tehdä sellaisia asioita, joista mieli hersyi ja että nainen koki saavansa aikaan, oppivansa uutta. Että hänestä jäi jälki. Ja että hän viimein oli alkanut ymmärtää elämänsä olevan tässä ja nyt. Että pala onnea oli juuri tässä.  Pala onnestain -blogi tulee olemaan varmaan minulle jonkinlainen päiväkirja ja harrastus. Aika löyhin ja keppoisin ajatuksin lähdin blogiani tekemään. Ajattelin antaa vain mennä ja tehdä sitä mikä tuntuu kivalle ja mistä minulle tulee hyvä mieli. Ajattelen ensisijaisesti tämän olevan minulle jonkinlainen työkalu etsiessäni kokonaisvaltaista hyvinvointiani ja löytäessäni onnenpaloja arjestani.  Matka. Se on sittenkin se tärkein....
Lähetä kommentti
Lue lisää

Koukusta

Olen ollut kai koko ikäni koukussa. Jossakin sellaisessa. Sokerikoukussa. Nikotiinikoukussa. Läheiskoukussa. Surullista on, että jostain koukusta pyristely on ollu aina osa elämääni.  Valitessani ketogeenisen elämäntavan, oli minun tehtävä elintavoissani suuri inventaario. Mitä haluan säilyttää ja mistä haluan eroon. Oli tehtävä päätöksiä ja asetettava itselleni uusia tavoitteita ja rutiineja.  Omien totuttujen elintapojen tarkastelu sekä syiden pohdiskelu oli erittäin oleellista. Olin vuosien ajan hankkinut itselleni epäterveitä rutiineja, joilla yritin tasapainottaa itseäni. Olin rutinoitunut mm perjantaiseen mässyilyyn. Työviikon selätettyäni kiiruhdin hakemaan kaupasta jotain hyvää; sipsejä, karkkia, suklaata. Lisäksi oli valmistettava jotain hyvää ja nopeaa ruokaa kuten pitsaa tai tortilloja. Herkkujen määrä kasvoi kuukausi kuukaudelta. Palkitsin ja hemmottelin itseäni syömällä sokeria. Ja sokeria syömällä teki lisää mieli sokeria eikä lopulta enää mikään riittänyt. Ulkoi...
Lähetä kommentti
Lue lisää