Pala onnestain

Pitääkö se olla jo? Joulumieli? Marraskuussa?  Aloin olla jo huolissaan, kun joulumieleni on ollut tipotiessään. Joulu on alkanut varkain hivuttautua  talvivalojen, mainosten, musiikin ja koristeiden muodossa. Tuntuu, että vuosi vuodelta joulunodotusaika alkaa yhä aikaisemmin ja olen aina jotenkin myöhässä. En syty joululle ajoissa. Että sen vuoksi meille ei tulekaan kunnollinen joulu, kun en ole riittävän varhain mukana jouluvalmisteluissa. Pieni paniikki yrittää ottaa otetta minusta.  Suorittamista. Sitäkö se joulu taas on? Vuodesta toiseen yhä kiihtyvällä vauhdilla.  Mutta tänä vuonna yritän karkottaa jouluisen stressaamisen. Yritän tehdä vain asioita, mistä tulee hyvä mieli. Muiden osalta muutan asennettani. Tarvitsemmeko kaikkea oikeasti? En osta kotiin yhtään uutta jouluhärpäkettä, vaan tyydyn vanhoihin ja olemassaoleviin. En tee tästä joulusta materiaalijoulua. Olisiko se osaltani eräänlainen ekoteko? Ruoankaan kanssa en aio liioitella, vaan pyrin yksinkertais...

Olen alkanut kiinnostua oman hyvinvointi vaalimisen rinnalla myös kauneudenhoidosta. Siksipä päätinkin rakennella itselleni työpisteen sitä varten. Miniatyyriharrastuksen jäädessä taka-alalle, päädyin ottamaan askartelutyöpöytäni tähän käyttöön.  Pöytä on vanha puinen työpöytä, jonka ostin aikoinaan entisen työpaikkani jäämistöstä. Työpöytä on syvä ja sen laatikot ovat erittäin tilavat. Vanhaa kunnon 60-, tai 50-lukua, olettaisin. Tukeva, jämäkkä ja luotettava pöytä, jonka ääreen on turvallinen istahtaa. Pöydän kansilevyä suojaa suuri lasilevy, joka on helppo pitää puhtaana. Vuosien saatossa rakentelemani miniatyyritalot ovat tulleet jäädäkseen ja niinpä ne saavat soluttautua luontevasti harrastehuoneeseeni. Ja koska kyse on todellakin harrastetilasta, on lähettyvillä myös muita erilaiseen harrastamiseen liittyviä elementtejä, kuten mm ompelukone.  Meikkipisteen valaistuksena on tavallinen kouluvalaisin sekä lähelle sijoitettu kirkasvalolamppu. Meikatessani nautin siis samalla...

Minulle on tärkeää ylläpitää hankkimaani hyvää oloa ja haluan haalia sitä aina jostain vielä vähän lisää. Aamut ovatkin erityisen tärkeitä. Nautin hitaista sellaisista ja siksi varaan työaamuunkin 1,5 tuntia aikaa itselleni. Jotta näin todella tapahtuisi, meillä mennään nukkumaan varhain. Ketoosin myötä unenlaatuni on kohentunut ja nykyisin minulle riittää vähän vähemmän unta kuin aiemmin. Herään virkeänä. Olen kehitellyt itselleni rutiineja, joilla saan päiväni käyntiin minulle sopivimmilla tavoilla. Tapoja olen hakenut vuosia ja nyt ketoruokavalion tuomien elintapamuutosten myötä nykyisistä aamurutiineistani on tullut vakio. Kuljeksin villasukissa ja aamutakissa, hörpin kahvia, kuuntelen äänikirjoja tai podcasteja kuulokkeilla muun perheen vielä nukkuessa. Nautin kirkasvalosta meikatessani. Hellin vatsaani vihersmoothiella, joka syntyy nopeasti viherjauheesta, MCT-öljystä ja vedestä. Vitamiinit (magnesium, kalsium, sinkki, d-vitamiini ja biotiini) tulee kätevimmin nautittua, kun ne o...

Meidän perheessä harrastetaan hirvenmetsästystä. Se on melkein koko perheen harrastus. Ainoastaan tyttäremme on säästynyt metsästyskärpäsen puraisulta. Minä olen perheeemme maltillisin metsästäjä, koska minulle on tärkeää saada pyhittää aikaa kotiin, etenkin syksyisin. Nautin ns tyhjistä viikonlopuista, jolloin ei tarvitse lähteä yhtään minnekään. Lisäksi nyt kun taivaalta työntää märkää, ei metsästys ole muutenkaan aivan niin kiinnostavaa.  Hirvenlihassa siis pysymme, kiitettävästi. Pääosin liha jauhetaan jauhelihaksi, koska se on helpoin ja nopein tapa hyödyntää liha valmiiksi ruuaksi. Isoissa paisteissa tai palapaisteissa on se ikävä puoli, että niiden valmistukseen tarvitaan kykyä ennakoida. Spontaanina ruoanlaittajana harvoin tiedän mitä meillä huomenna syödään. Mutta silloin kun tiedän, niin otan pakasteesta hirvipaistin ja laitan sen suolavedessä yöksi uuniin. Yön aikaan kotiin leviää huumaava hirvipaistin tuoksu ja aamulla meillä on mureaa lihaa syötäväksi.  Eräältä tu...

Valitsin ketoelämän tämän vuoden kesällä, osittain itselleni yllättäin ja osittain pitkään harkiten.  Olen paininut painoni kanssa nuoruudesta saakka. Kertaalleen nuorena aikuisena (noin 20 vuotta sitten), kaksi lasta synnytettyäni sain itseni painoruotuun Painonvartijoiden ohjeistuksilla, pisteitä laskemalla. Tuolloin painoa pudotin lähemäs 20 kiloa. En lisännyt liikuntaa ja palkitsin itseäni mm karkeilla. En oikeastaan koskaan iloinnut onnistumisestani saati ollut itseeni tyytyväinen. Olin edelleen sokerikoukussa. Paino hiipi vuosien saatossa hiljaa osittain takaisin ja rymähti kerralla seitsemän vuotta sitten masennukseni myötä takaisin lähtölukemiin muutaman bonuskilon kera. Sen jälkeen olen elänyt piilossa, itseäni häveten ja ihmisten kommentteja ylipainostani karttaen. Luovutin ja välillä oikeastaan kadotin kiinnostukseni elämääni. Hyvinä hetkinä yritin hyväksyä itseni, mutta pääasiassa olin totaalisen pettynyt. Tähän painoasiaan liittyy niin paljon kipeää ja siitä on tullut ...

Mitä on Pala onnestain -blogi? Ei mitään mullistavaa, eikä elämää suurempaa, vaan aivan tuikitavallisia asioita. Vain erään tuikitavallisen naisen tavallista elämää. Naisen, joka päätti alkaa dokumentoida elämäänsä. Naisen, joka päätti kehittää itseään ja päätti voida paremmin, usealla elämän osa-alueella. Naisen, joka alkoi tehdä sellaisia asioita, joista mieli hersyi ja että nainen koki saavansa aikaan, oppivansa uutta. Että hänestä jäi jälki. Ja että hän viimein oli alkanut ymmärtää elämänsä olevan tässä ja nyt. Että pala onnea oli juuri tässä.  Pala onnestain -blogi tulee olemaan varmaan minulle jonkinlainen päiväkirja ja harrastus. Aika löyhin ja keppoisin ajatuksin lähdin blogiani tekemään. Ajattelin antaa vain mennä ja tehdä sitä mikä tuntuu kivalle ja mistä minulle tulee hyvä mieli. Ajattelen ensisijaisesti tämän olevan minulle jonkinlainen työkalu etsiessäni kokonaisvaltaista hyvinvointiani ja löytäessäni onnenpaloja arjestani.  Matka. Se on sittenkin se tärkein....